Avainsana-arkisto: 2015

Saarela tuplamestaruuteen Yyterissä

Rastikarhut isännöi SM sprintin ja pitkän matkan mestaruustaistoja Yyterin vauhdikkaissa maastoissa. Korkeuserojen puuttuessa lisähaastetta polkijoille tarjosivat pehmeä hiekka ja paikoin tiheä uraverkosto, jossa harhautuminen väärälle uralle oli helppoa. SM-mitaleista kilvoittelemassa oli mukana 293 polkijaa 26:ssa eri sarjassa.

Miesten pääsarjassa ykköspaikan valtasi molempina päivinä Samuli Saarela, joka voitoillaan syrjäytti Tsekin MM-kisojen nelossijan jättämän varjon. Samulin meno oli vakuuttavaa erityisesti sprintissä, joka normaalisti ei kuulu miehen vahvimpiin matkoihin. Hopean nopeatempoisessa kisassa kuittasi Andre Haga ja pronssin Jussi Laurila. Pitkän matkan kisan alku sujui tuoreen MM-hopeamitalistin, Jussi Laurilan komennossa. Kisan lopussa maastopyöräilyn maratonmatkoilta vahvan kestävyyden hankkinut Saarela yltyi kuitenkiin vastustamattomaan vauhtiin ja kiri viikonlopun toiseen mestaruuteensa puolen minuutin erolla Jussi Laurilaan. Pronssille polki Pekka Niemi ennen Anders Blomsteria.

Marika Hara ja Antonia Haga naisten mestarit

Naisten sprintissä Marika Hara oli odotetun vahva ja kuittasi nimiinsä selvän voiton. Hopean vei Henna Saarinen ja pronssin Ruska Saarela, jotka molemmat kisaavat vasta ensimmäistä kauttaan aikuisten sarjassa. Lauantain puheenaiheeksi naisten sarjassa nousi nopeimman ajan kellottaneen Susanna Laurilan epäonninen leimaus viimeisellä rastilla. Sunnuntain pitkällä Susanna onnistui kompensoimaan erheensä hopeamitalilla, mutta edelle ennätti silti yksi nainen -vahvasti polkenut OK Botnian Antonia Haga. Pronssia vauhdikkaassa kisassa otti sprintin mestari Marika Hara. Antonia Hagalle mestaruus oli pääsarjassa ensimmäinen.

Nuorten sarjoissa mestaruuteen polkivat sprintissä Neea Pohjamo (D14),  Pinja Koskinen (D16), Krista Lahtinen (D18),  Essi Hakala (D20),  Ilari Haltia (H14),  Eerik Nurminen (H16),  Verneri Nieminen (H18) ja Petrus Hanhijärvi (H20).  Pitkällä mestareiksi ylsivät Essi Rantanen (D16), Jutta Nurminen (D18), Essi Hakala (D20), Juha Lilja (H16), Miska Tervala (H18) ja Aleksi Rantala (H20).

IMG_8134 jussi_v2.web IMG_8100 henna.web

Jussi Laurilalla SM viikonloppu tuotti pitkän hopeaa ja sprintin pronssia, Henna Saarinen ylsi sprintissä hopealle. Kuvat Päivi Tommola.

Sportmagasinetin kisaraportti 15.9 YLE5 (pyöräsuunnistus alkaa kohdasta 17:00)

Täydelliset tulokset (kisasivut)

Kokkolan Suunnistajat ja Koovee kultakantaan SM-viestissä

Pyöräsuunnistuksen SM viikonloppu huipentui sunnuntaina tiivistunnelmaisessa pariviestissä Orimattilan Ämmäntöyrään kangaspoluilla. Viestissä kunkin joukkueen kaksi viestinviejää polkivat kumpikin vuorollaan kolme lyhyttä osuutta. Nopeatempoisessa kisassa joukkueiden väliset aikaerot olivat pieniä ja sijoitukset vaihtelivat koko ajan. Poikkeuksena sääntöön naisten pääsarjassa Kooveen kaksikko Henna Saarinen – Marika Hara, joka karkasi muilta jo alkumetreillä ja kasvatti murskaavan voittomarginaalinsa maalissa yli kymmeneen minuuttiin. Naisten hopeamitalit sai kaulaansa tasaisen vahvasti suunnistanut Asikkalan Raikkaan sisaruspari Mia ja Mona Lindroth. Pronssille kirivät Lounais-Hämeen Rastin Tuuli Lehtimäki ja Salla Koskela.

Miesten pääsarjassa nähtiin huomattavasti tiukempi kamppailu, jonka lopussa voittoon karkasi edellispäivän keskimatkan mestari Kokkolan Suunnistajien Samuli Saarela, varmistaen seuralleen kaikkien aikojen ensimmäisen pääsarjan pyöräsuunnistuksen viestimestaruuden. Samulin parina kultavauhtiin venyi Timo Hongell, joka omilla osuuksillaan vastasi erinomaisesti muut kärkisijat miehittäneiden maajoukkuepolkijoiden vauhtiin. Viestin kakkospaikan kuittasi nimiinsä Asikkalan Raikkaan Tuomo Lahtinen ja Konsta Vanhanen, joka ankkuriosuudella joutui taipumaan hopealle pienten virheiden rasittamana. Pronssille nousivat Kankaanpään Suunnistajien Juuso Jutila ja omilla osuuksillaan vahvasti polkenut Pekka Niemi.

20-vuotiaiden nuorten miesten mestaruuteen polkivat ylivoimaisesti Kouvolan Suunnistajien Eerik Nurminen ja Sauli Pietikäinen. Ylivoimainen mestaripari nähtiin myös 16-vuotiaissa, kun Tampereen Pyrinnön Juha Lilja ja Antti Paasi karkasivat muilta. 20-vuotiaiden tyttöjen mestariksi polkivat Rajamäen Rykmentin Riikka Haltia ja Krista Lahtinen. Rajamäen tulevaisuudennäkymät pyöräsuunnistuksessa näyttävät erinomaisilta sillä 16-vuotiaissa parasta vauhtia pitivät saman seuran Julia Himilä ja Pinja Koskinen.

Pääsarjojen mestareista ainoastaan Timo Hongell ei kuulu maajoukkueeseen (kuvat: Päivi Tommola).

IMG_7997 henna marika_p IMG_7998 timo samuli

Tulokset

Saarela ja Laurila haastavan SM-keskimatkan mestarit

Reilusti sujuvaa suunnistusta, hieman näppärää pyörän käsittelytaitoa, kaksi vahvaa jalkaa ja ripaus rauhallisuutta tarvittiin lauantaina, kun pyöräsuunnistuksen keskimatkan SM-kisat poljettiin lauantaina Orimattilan Ämmäntöyräällä. Ratamestari oli laatinut aivan kaupungin keskustaajaman lähiympäristöön haastavat radat, joissa poljettiin aluksi haastavilla kalliopoluilla, siirryttiin sitten vauhdikkaalle mäntykankaalle, kierreltiin hetki korttelissa ja taiteiltiin lopuksi endurourien muodostamassa nuudeliviidakossa. Reitit saivat kiitosta poikkeuksellisesta suunnistuksellisuudestaan, joka karsi nopeasti kärkipaikoilta liikaa kiirettä pitäneet polkijat.

Miesten 27 rastin kilpailussa moninkertainen maailmanmestari Samuli Saarela osoitti hallitsevansa edelleen keskimatkan koettelemukset; eroa hopealle ehtineeseen Andre Hagaan kertyi lopulta puolitoista minuuttia. Kisan haastavuudesta kertoi se, että myös mestari joutui matkalla hidastamaan tuntuvasti menoaan pahimmissa urasyheriköissä. -Oma tunne oli tänään että suunnistus oli kaukana sujuvasta, mutta silti ihan hyvä näin, mietti tuloksesta hieman yllättynyt Samuli. Hopealle polki pieniä mutkia matkassaankin Andre Haga ennen pronssista tiukan taiston käyneitä Juho Saarista (3.)  ja Konsta Vanhasta (4.).

Naisten keskimatkan mestariksi suunnisti Susanna Laurila minuutin erolla alkumatkasta parasta vauhtia pitäneeseen Antonia Hagaan. Voitostaan huolimatta vauhdikkaana polkijana tunnettu Laurila ei ollut täysin tyytyväinen kilpailuunsa. -Fyysisesti paras vire antaa vielä odottaa itseään ja pari pientä virhettäkin matkalle mahtui, hymyili mestari maalissa. Pronssille polki väsynyttä ajovirettään harmitellut Marika Hara, jolla jaloissa painoi vielä edellisen viikon voitokas maratonkisa. Nelosssijan korjasi kokenut Ingrid Stengård.

Nuorten mestaruudet Orimattilassa korjasivat tytöissä Essi Hakala (D20), Riikka Haltia (D18) ja Pinja Koskinen (D16). Pojissa mestareiksi kruunattiin Sauli Pietikäinen (H20), Jesper Lindahl (H18) ja Juha Lilja (H16).

Artikkelin kuvassa H18 mestari Jesper Lindahl (kuva: Päivi Tommola)

Tulokset

Keskimatkan ja viestin SM-mitalit jaossa Orimattilassa

Pyöräsuunnistuksen kotimainen kilpailukausi pääsee täyteen vauhtiin tulevana viikonloppuna kun keskimatkan ja viestin Suomen mestarit ratkotaan Orimattilan kankailla. Rastivarsojen järjestämään kisatapahtumaan odotetaan yhteensä noin 300 kilpailijaa, joiden joukossa ovat kaikki maailmancupin kärkisijoja alkukaudesta keräilleet kotimaiset polkijamme; Jussi Laurila, Marika Hara, Ingrid Stengård ja Antonia Haga. Sekä miesten että naisten pääsarjoissa on odotettavissa jännittävä mestaruustaisto runsasrastisilla ja suunnistuksellisesti haastavilla radoilla. Lisää jännitystä kisakatsomoon tuo kaikissa kilpailusarjoissa ensi kertaa käytössä oleva kotimaisen rankingin mukainen käänteinen lähtöjärjestys, joka samalla takaa parhaille polkijoillemme reilun pelin mukaisen lähtöpaikan.

Henkilökohtaisten kisojen ohella viikonloppuna ratkotaan pariviestin Suomen mestaruudet, joita lähtee tavoittelemaan 94 joukkuetta kahdessatoista kilpailusarjassa. Viime vuonna pääsarjojen viestimestaruudet kirjasivat nimiinsä Kankaanpään Suunnistajat miehissä ja Kokkolan Suunnistajat naisissa. Pyöräsuunnistuksen pariviestissä joukkueen kaksi jäsentä ajavat vuorotellen kolme lyhyttä osuutta.

Lisätietoja kisasivuilta: Pyöräsuunnistuksen SM (Rastivarsat)